materialsmaterials

Puukerrostalojen määrän odotetaan tuplaantuvan seuraavina vuosina

ke 12. syyskuuta 2018 11.19.00

Suomeen vuosina 2018–2020 nouseva kerros- tai rivitalo on yhä useammin tehty puusta. Tämä selviää Rakennustutkimus RTS:n kesäkuussa toteuttamasta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin kuntien näkemyksiä puun käytöstä rakentamisessa.

Vuosina 2018–2020 Suomessa aloitetaan kuntien arvioiden mukaan yhteensä 186 puukerrostalon rakentaminen. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin tähän mennessä koko 2010-luvulla. Eniten puukerrostaloja kaavaillaan Turkuun (20 kpl) ja Helsinkiin (15 kpl). Kaikkiaan puukerrostaloja aikoo rakentaa 73 kuntaa.

Myös puisten rivitalojen määrä on kovassa kasvussa. Kunnissa arvioidaan toteutettavan vuosina 2018–2020 noin 60 hirsi- tai massiivipuurakenteista rivitaloa – määrä on noin nelinkertainen koko 2010-luvun alkupuoleen verrattuna. Yhteensä 15 kuntaa arvioi lähivuosina saavansa uusia hirsi- tai massiivipuurivitaloja.

Puurakentamisen suosion odotetaan kasvavan myös hoito- ja opetusrakennuksissa.

Lue lisää Suomen ympäristöministeriön sivuilta löytyvästä tiedotteesta ja tutkimusraportista

Tutustu myös Crosslamin referensseihin

(kuva Martti Huusko / Huzza Oy)

Katso lisää uutisia

Tilaa Crosslamin uutiskirje

Tilaa alla olevan linkin kautta Crosslamin uutiskirje suoraan sähköpostiisi. Sopivin väliajoin ilmestyvässä uutiskirjeessä kerromme Crosslamin ajankohtaiset kuulumiset ja käsittelemme puurakentamista mielenkiintoisista näkökulmista.

Tilaa uutiskirje

Referenssit

CLT-elementtien valmistusprosessin yksinkertaisuus mahdollistaa räätälöidyt tuotteet, yksilöllisesti jokaista projektia varten. CLT on edullinen tapa toteuttaa laadukkaita, yksilöllisiä ja kestävän kehityksen mukaisia koteja sekä muita rakennuksia ja rakennusosia. Tutustu referensseihimme!

Lue lisää

Oy CrossLam Kuhmo Ltd.  |  Kivikatu 4, 88900 Kuhmo, Finland  |  Puh. +358 9 4282 7440  |  info@crosslam.fi
All content © 2014 Oy CrossLam Kuhmo Ltd.
Rekisteriseloste, evästeet ja yksityisyys